Epätäydellinen listaus Fredrik Thure Wessmanin paikallishistoriallisista kirjoituksista

Aamulehti 4.7.1937

Fredrik Thure Wessman (1854-1932) kuuluu henkilökohtaisten sankarieni joukkoon, joka dokumentoi 1800-luvun elämää pohtimatta oikeutusta tai historiankirjoituksen metodeja. Minä kohtasin hänet satunnaisessa sanomalehtihaussa ja voin vain toivoa, että tekstiensä ja valokuviensa käyttö Jyväskylän historiankirjoituksessa on ollut runsasta.

Toivottavaa on myös se, että jossain on jo kattava lista sanomalehtikirjoituksistaan, mutta harjoituksen vuoksi kokosin oman yrityksen. Tekstihakuihin jäi esimerkiksi tarttumatta artikkeleja, joissa oli allekirjoitus F. W-n, eikä nimimerkki Ura ole myöskään helpoin haettava. Lisäksi usein käytetty otsikko Kotikyläläisiä fraktuuralla painettuna osoittautui koneluvulle lähes mahdottomaksi tulkittavaksi. Tämä on osaselitys numeroitujen sarjojen epätäydellisyydelle, mutta niiden julkaisussakin on voinut olla epäsäännöllisyyttä.

Wessman on kirjoittanut myös ajankohtaisista asioista ja nämä tekstit puuttuvat listasta tarkoituksellisesti. Ja, kuten Wikipedia tietää kertoa: 

Wessman teki 1883–1885 opintomatkan Yhdysvaltoihin ja kirjoitti matkansa aikana matkakirjeitä joita julkaistiin Uusi Suometar-, Kaiku- ja Ilmarinen-lehdissä sekä Aamulehdessä. Hän kirjoitti matkastaan myös kirjan Suuresta Lännestä, joka ilmestyi 1887." 

Näitä kirjoituksia en etsinyt. Wessmanin syntymäpäiväkirjoituksessa (Suomalainen 29.4.1914):

Herra Wessman on ollut myöskin ahkera ja etevä kynänkäyttäjä, joka on pystynyt myöskin kaunokirjallisiin tuotteisiin. Niistä on aikoinaan tämäkin lehti saanut paljon hyväkseen käyttää.

mainittu kaunokirjallisuus viitannee kirjoituksiin nimimerkillä Ura.

Eli epätäydellinen luettelo:

Murrosaikana. Piirteitä (nimimerkillä Ura). Keski-Suomi 8.8.1901-

Riuttarannan kalastajat. Utukuva (nimimerkillä Ura). Keski-Suomen sosialisti 2.9.1907 & 4.9.1907

• Lyhyviä piirteitä seutumme merkkimiehistä. Tobias Ristonmaa (nimimerkillä Ura). Suomalainen 24.4.1908
• Lyhyitä piirteitä muutamista seutumme merkkimiehistä. Johan Pöksyläinen (nimimerkillä Ura). Suomalainen 20.7.1908
• Hämärän hetkinä. Appivaarin mietteitä. Isänmaallisuudesta (nimimerkillä Ura). Suomalainen 2.11.1908
• Hämärän hetkinä. Appivaarin mietteitä. Anteliaisuudesta (nimimerkillä Ura). Suomalainen 4.11.1908
• Lyheviä piirteitä muutamista seutumme merkkimiehistä III. Adolf Mäkinen (nimimerkillä Ura). Suomalainen 4.1.1909
• Piirteitä ja pikakuvia. Pekka Niska (nimimerkillä Ura). Suomalainen 13.1.1909 & 15.1.1909
• Lyhyviä piirteitä muutamista seutumme merkkimiehistä. A. Fredrikson (nimimerkillä Ura). Suomalainen 15.1.1909
• Piirteitä ja pikakuvia. Lovisa Ahlbom (nimimerkillä Ura). Suomalainen 19.5.1909 & 24.5.1909
• Kuusi vuosikymmentä veronmaksajana Jyväskylässä (nimimerkillä Ura). Suomalainen 16.3.1910
• Salakka-Heikki (nimimerkillä Ura). Suomalainen 4.11.1910 & 7.11.1910
• Aattona (nimimerkillä Ura). Suomalainen 30.12.1912

Jyväskylän Kauppalaisseura. 40-vuotisen toiminnan muistoksi. Suomalainen 17.3.1915- 

• Jyväskylän Vapaehtoisen Palokunnan synnystä vähäsen. Keski-Suomi 25.7.1916
• Mäki-Matti ja hänen Evastinansa. Keski-Suomi 10.8.1916 & 15.8.1916
• Möyryn pariskunta. Keski-Suomi 29.8.1916 & 31.8.1916
• "Lokker"-kallio. Keski-Suomi 7.9.1916
• Kun Welkkulan vaari sai uuden kullan (nimimerkillä Ura). Keski-Suomi 14.9.1916
• Kotikyläläisiä. Frans Adam Wallin. Keski-Suomi 5.10.1916
• Matti Orpanan kosintamatka. Keski-Suomi 12.10.1916
• Kotikyläläisiä. Harrastusten mies. Keski-Suomi 10.3.1917, 15.3.1917 & 7.6.1917

Hiukan Keski-Suomen liikemiesten kokouksista yli 30 vuotta sitten. Keskisuomalainen 30.7.1920

• Kotikyläläisiä. IV. Jyväskylän palokuntain lippumiehet. Keskisuomalainen 26.2.1921
• Kotikyläläisiä. V. Pekka Lindström, puuseppä. Keskisuomalainen 19.3.1921
• Kotikyläläisiä. VI. Adolf Heliodorus Nyman, kauppias ja kunnallisneuvosmies. Keskisuomalainen 9.4.1921
• Kotikyläläisiä. Heikki Plathan, liikeapulainen. Keskisuomalainen 4.5.1921 (samalla otsikolla Liikeapulainen 25.7.1921)
• Kotikyläläisiä. VIII. Juho Rosenberg, kauppias. Keskisuomalainen 14.5.1921
• Kotikyläläisiä. IX. A. Mitro, kauppias. Keskisuomalainen 1.6.1921
• Kotikyläläisiä. X. Kustaa Ismael Suomela (Johansson), faktori. Keskisuomalainen 8.7.1921
• Kotikyläläisiä. XI. Antti H. Poutanen, kauppias, sittemmin junailija. Keskisuomalainen 23.7.1922
• Kotikyläläisiä. XI. Oskar Theodor Björkman, värjäri. Keskisuomalainen 2.8.1922
• Kotikyläläisiä. XII. Jaakko Peldolin, kaupungin rumpali. Keskisuomalainen 11.1.1922

Liikeapulainen 25.7.1921

• Kotikyläläisiä. Heikki Plathan, liikeapulainen. Liikeapulainen 25.7.1921
• Piirteitä Jyväskylän vanhoista liikeoloista. Liikeapulainen 25.7.1921
• Liikeapulaisten esikuva [Heikki Kärnä eli Parviaisen Heikki]. Liikeapulainen 25.7.1921
• Kotikyläläisiä. Kaupungin "varakkain" kauppias [Tuomas Avikainen eli Tallilan Tuomas]. Liikeapulainen 19.5.1922
• Käpykylän osuuskauppa r. l. Liikeapulainen 12.1.1923 & 19.1.1923 (fiktionalisointi)
• Aristokraatti liikemiehenä. Liikeapulainen 22.3.1923 (fiktionalisointi)
• Vanhoista kätköistä [Matka Joensuuhun 1873]. Liikeapulainen 26.10.1923
• Anastustaistelua. Liikeapulainen 14.3.1924 (fiktionalisointi)

• Kotikyläläisiä. 1. Anton Nålstedt. Saarijärven Paavo 22.11.1922
• Kotikyläläisiä. II. Pekka Koski, kelloseppä. Saarijärven Paavo 26.11.1922
• Kotikyläläisiä. 3. August Dahlman, kirjaltaja - palovartija. Saarijärven Paavo 10.12.1922
• Kotikyläläisiä. 4. Emil Werner Schadewitz, konttoristi. Saarijärven Paavo 14.12.192
• Pohjolan lumousvoima. Saarijärven Paavo 17.12.1922
• Kotikyläläisiä. 5. Jouh. Joutsen, raatimies. Saarijärven Paavo 20.12.1922
• Kun Alpreeti uuden kullan sai. Humoreski (nimimerkillä Ura). Saarijärven Paavo 26.7.1923

Kotikyläläisiä. 4. Emil Werner Schadewitz, konttoristi. Suursavolainen 14.12.1922

Oppe-Jussi n:o 2. Suursavolainen 16.8.1923

• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. I. Fredrik Mikko Wessman. Keskisuomalainen 24.2.1924
• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. II. Johan Widlund. Keskisuomalainen 2.3.1924
• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. III Lars Adam Widbom. Keskisuomalainen 9.3.1924
• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. IV. Gustaa Adolf Girsen. Keskisuomalainen 16.3.1924
• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. V. [Matti Paulin & Mikko Paulin] Keskisuomalainen 23.3.1924
• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. V. Kauppias Petter Smirnoff. Keskisuomalainen 6.4.1924
• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. VII Heikki Kärnä, kauppias. Keskisuomalainen 20.4.1924
• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. VIII Tuomas Antell. Keskisuomalainen 27.4.1924
• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. IX. J. A. Eberlein, kauppias. Keskisuomalainen 11.10.1924
• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. X. Otto Swensk, työmies. Keskisuomalainen 18.10.1924
• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. XI. Tuomas Avikainen. Keskisuomalainen 26.10.1924
• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. XII. J. W. Sahlstein, metsäkasööri. Keskisuomalainen 4.2.1925
• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. XIII. Kristoffer Packalen. Keskisuomalainen 14.3.1925
• Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. XIV. Kustaa Strömbäck. Keskisuomalainen 27.11.1925

Sisä-Suomi 4.8.1932

• Postimestari C. A. Carlborg. Sisä-Suomi 16.4.1925 
• Iltakausi Missourissa. Matkamuistelna vuodelta 1884. Sisä-Suomi 9.8.1925
• Onni (nimimerkillä Ura). Sisä-Suomi 15.8.1925
• Taikuri-Paavon viimeinen manaus. Kotiseudullinen muistiinpano [Sumiainen]. Sisä-Suomi 9.10.1926 lauantailiite, joka puuttuu Kansalliskirjaston digitoinneista, 16.10.1926, 23.10.1926
• Tyttöin saari [Keitele]. Sisä-Suomi 15.1.1927 & 22.1.1927
• Jyväskylän asutus- ja henkilöhistoriaa tonttiomistuksen pohjalla. Sisä-Suomi ???, 22.3.1927, 23.3.1927 & 24.3.1927 (25.3.1927 korjaus Irene Mendeliniltä)
• Vladimir Iljitsh Uljanoffin kanssa kylpemässä ja vähän muutakin mielenkiintoista vuosikymmenien takaa (nimimerkillä Ura). Sisä-Suomi 20.10.1927 & 21.10.1927
• Vanhan palokuntamiehen muistelmia. V. P. K:n huvitilaisuudet varempina aikoina & Jyväskylän palokuntien lippumiehet. Sisä-Suomi 1.9.1928
• Pikapiirtoja tuonnemman ajan keskisuomalaisista kauppiaista. Sisä-Suomi 22.9.1928
• Kun kuolleen luona valvottiin (nimimerkillä Ura). Sisä-Suomi 1.2.1930
• Kalkkarokäärmeen metsästäjä (nimimerkillä Ura). Sisä-Suomi 13.6.1931
• Saattaako mies rakastaa rumaa naista? (nimimerkillä Ura) Sisä-Suomi 22.8.1931
• Salakka-Heikki (nimimerkillä Ura). Sisä-Suomi 5.9.1931
• Nanny (nimimerkillä Ura). Sisä-Suomi 17.10.1931

Jyväskylän kaupunginrumpali Jaakko Peldolin

Selvitelläni kaupunkien rummunlyöjiä 1800-luvulla, kohtasin Jyväskylässä Jaakko Peldolinin, jonka elämästä oli tarjolla epätavallisen paljon tietoa. Jaakko syntyi 15.2.1800 Kaustisten Peltoniemessä, jota isännöi äitinsä Anna Jacobsdotterin (s. 2.9.1769) isä, joka kuoli vuonna 1802. Isännyyden otti sitten Jaakon isä Elias Johansson (s. 14.8.1760). [1]

Jaakosta ei tullut maanviljelijää. Hän oli merimies viedessään Lohtajalla 22.7.1828 vihille Susanna Matintytär Matinmikon (s. 18.7.1797 Lohtaja).[2] Heidän esikoisensa Wilhelmina syntyi 23.7.1829 Kaarlelassa samoin kuin veljensä Carl Johan 22.3.1832 ja sisarensa Sanna Lisa 13.8.1835.[3] Wilhelminan kasteessa Jaakon kotitilan nimi oli lyhentynyt sukunimeksi Peldolin, josta myöhemmin käytettiin myös muotoa Peltolin. Sanna Lisan syntyessä hän oli torppari.

Vuonna 1840 perheeseen syntyi vielä tytär Adolfiina. Jaakko, Susanna ja neljä lastaan ottivat vuonna 1841 muuttokirjan, jonka he toimittivat Jyväskylään, jossa Jaakko kirjattiin rippikirjaan kirvesmiehenä.[4] Eli

Pari vuotta sen jälkeen kun Jyväskylä sai kaupungin oikeudet, asteli eräänä päivänä pohjoisesta päin parhaassa ijässään oleva työmies, kirves olalla. Hänen seurassansa oli vaimonsa, parin pienen lapsen kanssa. Pieni oli kylämme silloin, mökki siellä, mökki täällä. Mutta tämä pieni perhe mielistyi seutuumme, se päätti rakentaa tänne majansa, virittää täällä valkean omalle liedelle. Rehellisellä työllään sai se sitte oman talonasemansa, jolle laati vähäisen mökkinsä.[5]

Ote Jyväskylän kartasta 1840

Jo tulovuonna Jaakko osti 11,42 6/7 (?) hopearuplalla tontin 112.[6] Vuonna 1854 syntyneen muistelijan mukaan perheen koti oli Rantakadun varrella "Isonlähteen" kohdalla. Hänen muistoissaan Jaakko ja Susanna "olivat kumpikin kookkaita, lähes kolmen kyynärän mittaisia, laihoja, luisevia pohjalaisia ja puhuivat kotiseutunsa murteella myöskin suomea, johon etenkin Jaakko oli hyvin perehtynyt." [7] Jaakkohan oli suomenkielisestä pitäjästä kotoisin.

Siitä milloin Jaakko aloitti sivutoimisen tiedottajatoimen Jyväskylässä ei ole yksinkertaisesti tietoa tavoitettavissa. Tiedotuksesta on sentään muistitietoa:

esim. määräaikaisten markkinain alkamisesta yleisölle ilmoitettiin rummuttamisella katujen kulmassa sekä muistutuksella niitä rauhassa ja sovussa viettämään. Toimitusta sanottiinkin "markkinarauhan rummuttamiseksi". [...] Muistan lisäksi, että määrätystä maksusta sai ken tahansa rumpalin ja kaupunginpalvelijan katujen kulmassa esiintymään, esim. kun joltain hevonen tai jotain muuta arvokasta oli varastettu ja varkaasta tietoja haluttiin. Kerran, kun odotettiin läänin maaherran kaupunkiin saapumista ja järjestysoikeus rummuttamisjulistuksella määräsi talonomistajat katuojansa puhdistamaan, kuuli minun vähäinen veljeni kun määräys julistettiin. Hän juoksi kiireesti äitimme luokse touhuten: "torit, karut puhtaiksi, sillä keisari tulee!"[7]

Keski-Suomi 14.4.1877

Sanomalehti-ilmoitus kertoo, että Jaakko Peldolin pyysi eron rumpalin toimesta keväällä 1877. Kaksi vuotta aiemmin hän oli viettänyt kultahäät vaimonsa kanssa ja kuolema kutsui 10.8.1877.[8] Ainoa poikansa lähti vielä aikaisemmin, 19-vuotiaana 12.10.1851.

Jaakon ja Susannan esikoinen Wilhelmina piikoi Jyväskylässä ja meni 22.1.1854 naimisiin maalari Johan August Sandelinin (s. 7.8.1820) kanssa. Wilhelmina kuoli jo ennen vanhempiaan, 28.8.1867.[9] 

Keski-Suomi
5.4.1892

Sisarensa Adolfina muutti vuonna 1856 Helsinkiin. Sanna Lisa lähti perään vuotta myöhemmin, palasi Jyväskylään vuoden 1865 alussa ja lähti Pietariin puoli vuotta myöhemmin.[8] Hän palasi sieltä vuonna 1877 Jyväskylään asumaan leskeksi jääneen äitinsä kanssa. [10] Äitinsä kuoltua 95-vuotiaana 3.4.1892, Sanna Lisa meni 26.12.1893 naimisiin heinolalaisen kultaseppä Johan David Smedbergin kanssa. [11]

Adolfina oli naimisissa äitinsä kuollessa. Hän oli päätynyt tai päätyi Pietariin, josta hän muutti aviomiehensä työnjohtaja Johan Vilhelm Sundbergin (s. 6.10.1843) kanssa virallisesti Jyväskylään vuonna 1906, mutta mies oli kuolleessaan 17.5.1907 Jepuan kirkonkylässä.[12] Mahdollisesti Adolfina oli palannut epävirallisesti jo aiemmin, sillä muistelijan mukaan aviomiehen "mainittiin enimmäkseen oleskelleen Pietarissa". Hänen tiejensa mukaan sekä Adolfina että Sanna Lisa "leskeksi jouduttuaan asuivat useat vuodet täällä vanhempainsa entisessä talossa, jonka rouva Sundberg omisti.[7] Susanna Elisabet kuoli 82-vuotiaana elokuussa 1918 ja Adolfina 21.1.1920, molemmat joulukuussa.[13]

Onnistuikohan pesänselvittäjä jäljittämään Wilhelminan lapset Otteliana Wilhelmina (s. 18.5.1858) ja Otte Wilhelm (s. 16.12.1859) Sandelin, jotka lähtivät teini-ikäisinä 1870-luvulla Pietariin? Otte Wilhelm oli lähdön jälkeen ollut sotaoikeuden edessä ja tuolloin hänen sanotaan olleen kotoisin Jyväskylästä.[14]

[1] Kaustisten kastetut, RK 1800-1806, 39

[2] Lohtaja RK 1810-16, 165

[3] Kaarlela 1824-35 s. 99

[4] Jyväskylä RK 1838-1853, 112; RK 1854-1871, 222(N:o 112); LK 1839-1854, 112

[5] Kirjekortti Jyväskylästä 17.7.1875

[6] Jyväskylän asutus- ja henkilöhistoriaa tonttiomistuksen pohjalla. Sisä-Suomi 24.3.1927

[7] F. Wessman. Kotikyläläisiä XII. Jaakko Peldolin, kaupungin rumpali. Keskisuomalainen 11.1.1922

[8] Jyväskylä RK 1854-1871, 222(N:o 112); RK 1870-81, 245 (N:o 112)

[9] Jyväskylä RK 1838-53, 30 & 73; 1854-1871, 102, 98, 124

[10] Jyväskylä RK 1870-1881, 245 (N:o 112)

[11] Jyväskylä RK 1891-1900, 215

[12] Jyväskylä RK 1901-1910, 281; Keski-Suomi 25.5.1907

[13] Keskisuomalainen 18.8.1918 & 23.1.1920

[14] Nya Pressen 22.3.1886

Jonnin joutavia

 XXX. Jossakin ylimaan seurakunnassa torui pappi saarnastuolista yhteistä kansaa siitä että jaamailivat vieraita sanoja puheessansa, ja sanoi: Te väärännätte ja pahennatte oman kielenne, niin ett'ette osaa enää puhuakkan niin että joku Teitiä ymmärräiskän, kuin jokapaikkaan sekoitatte esimerkiksi "topra" ja "karaso!" — Äi, jättäkää pois semmoiset sanat, niin sitte se vasta topra on!

XXXI. Lukusilla I—gossa kysyi pappi —r yhdeltä nuorelta mieheltä joukossa: Onkos viikossa useampaa lepopäivää? — On, jos ottaa tahtoo! vastasi tämä.

XXXII. "Missäs silloin olit kun Pori paloi?” (1801): kysyi toinen mies toiselta. "Katon pääl'", vastasi tämä. — ”Oi voi, vai katon pääl" ihmetteli edellinen, vaikka toinen vaan kattoi päälle. (9.8.1861)

XXXIII. Vanha direktöri B—n Fgr—in rautatehtaassa joi aika harvoin kahvia ja silloinkin ainoasti lääkkeeksensä maannota ja sokerita. Överstinna Wr. L:jaalla ihmetellen tätä kysyi totisena: "No hyvät ihmiset! miltähän tuo maistuu?” — "Se maistuu kahvilta, teidän armonne!" vastasi tämä vanhan kolealla äänellänsä.

XXXIV. Hyvällä supliikilla varustettu mies oli ottanut pahaksi tavaksensa vedellä valhekoukkuansa tarpeettomastikkin. "Minulla on niin tarkat silmät, että näjen kärväsen kävelevän tuolla tornin kukon päällä", sanoi hän toisellensa. — ”Vai niin maaka", vastasi toinen, "niin tarkkoja ei ole minulla; mutta minä kuulen joka tömäyksen sen askeleista.”

XXXV. Kukaties oli sama veitikka kun sanoi: "Ajellessani kerta järvellä, petti jää, ja minä hevoseneni päivineni pohjaan, jota myöden ajoin rantaa päin ja sitte suuresta avennosta ylös.” — "Minä kans kerta jouduin noin jään alle", tohahti toinen ja pysähti enempää puhumasta. — ”Kuinkas sun sitte kävi?" kysähti edellinen huulet hölmöllä. — ”Olen siellä vielä! selitti äskeinen.

XXXVI. Franskassa on nykyjään koeteltu että hevonen elää 25 vuorokautta syömätöinä, kun vaan saa kylläksi vettä juodaksensa; mutta ainoasti 5 vuorokautta, juomatoina, jos saa vaan kuivaa ruokaa; onko hänellä 10 vuorokautta tarpeeksi syötävää, mutta niukemmin juotavaa, niin hän kuolee. Näistä näkyy kuinka välttämätöntä vesi on hevoselle.

XXXVII. Isovatsainen herra lähti ravintolasta ähisten ja puhisten, kun oli syöty pulskea päivällinen ja juotu monta maljaa. Tuli häntä vastaan kerjäläinen ja rukoili rahanäyriä. "Mitäs sillä tekisit?" tiuskasi herra, ollen pahalla tuulella. "Ostaisin leipää, kun on nälkä", vastasi toinen. "No kiitä onneas", sanoi herra, "kun et ole vatsas vaivoissa; kyllä mar sinun kelpaa, mutta toista minun on."

XXXVIII. Uudenkaupungin tienoilla puhuvat kaikkikin hyvin lyhykäiseen, mutta muutamat niin peräti, ettei tottumaton ymmärräkkään. Niin eräs rouvakin piijallensa, kun se antoi lehmän kuljeskella pitkin kaupungin katuja; huusi paitsi muuta: "maksit saksit". — Tämän luulnet olevan ruotsia taikka mustalaista, mutta kas eipä olekkaan, vaan sama kun me sanomme: maksa itse sakko sitte."

XXXII. Professori B. vainaja paranteli elukoita, koska aikaa hänellä oli, ja harjaantuikin siihen hyvin. Siihen aikaan ei vielä pidetty kaikkia töitä yhtä kunniallisina, eikä luultu mainitun parannus-keinon oikein sopivan niin oppineelle miehelle, kuin B. oli; mutta näitä hän ei pannut miksensäkkään. Viimein sai hän haukunto-nimenkin "mullikka-tohteri". Kerran meni joku keikari, suututtaaksensa ukkoa, kysymään hänen ovensa taa: "onko mullikka-tohteri kotona?" "Olen", vastasi B., tulkaa sisälle näyttämään kipuanne." Keikari palasi nenä pitkänä.

XL. Onko keräjäin käynnistä aina hyötyä? — Mies meni tuomarille kantamaan karhun päälle, joka luvattomasti kävi syömässä hänen kauraansa pellolta. Tuomari sanoi: "tuo hän oikeuteni eteen, kyllä minä riidan ratkaisen." Mies otti padan, kaivoi sen kauramaahansa ja täytti viinalla. Karhu, kun se taas tuli ja söi kauraa vatsansa täyteen, rupesi janottamaan; luuli padan lähteeksi ja meni juomaan, eikä jättänyt pisaraakaan viinasta, sillä hän on ainakin sille perso. Tästä lanttui paikalle, ja mies toi hyvät niiniköydet, köytti juopuneen karhun rattaillensa ja vei keräjiin. Tuomari antoi tämän päätöksen: hän on henkensä ja tavaransa rikkonut: ota sinä henki, lautakunta saa lihan ja minä nahan. (16.8.1861)

XLI. Yksi K—n rautatehtaan miehistä tappeli pahoin vaimonsa kanssa, jolloin vaimo kirkui kauheasti. Naapurin muija kuullen sen riemun ja peljäten miehen lyövän kumppaninsa hengettömäksi, kiiruhti vaimon apuun. Tämä ei sitä ensinkään kärsinyt, vaan kääntyi käymään auttajansa kimppuun, kidastaen kiivaasti: "mitä tämä sinuun kuuluu, se on meidän kahdekesken!"

XLII. Korkia herra Z. Helsingistä, ollessansa jossakin mailla, kysyi sen linnun nimeä, jota isossa puuhäkissä salvistettuna hänellekkin näytettiin. Sanottiin sen olevan: kotka. "Mitä pilaa se on", vastasi tämä, "niinkuin en tietäisi että kotkalla on kaksi päätä!"(30.8.1861)

Kartanoiden elämästä 1800-luvulla ja muutakin tutkimusta

Tänään seuraan paikan päällä Elsa Hietalan väitöskirjan Kartanot ja maatalouden muutos Wirzenius–Wegelius-suvun kirjeissä 1850–1910 tarkastustilaisuutta. Toisin kuin minulla Kokemäenkartanon kanssa, Elsalla oli aineistoa enemmän kuin hän sai yhteen tutkimukseen mahtumaan. Kirjeiden kautta 1800-luvusta löytyi monta uutta näkökulmaa ja suosittelen lukemista lämpimästi.

Tyhjensin 1800-luvun opinnäytevarastoni marraskuun alussa, mutta kaksi Suomen 1800-lukua käsittelevää väitöskirjaa on sittemmin hyväksytty. 

• Petra Hakala: Att minnas eller glömma: Tillkomsten av Svenska litteratursällskapets arkiv och dess roll i skapandet av identitet 1885−1920
• Satu Sorvali: Sapenpurkua ja sanasotia: 1800-luvun lopun suomalaislehdistön ärtynyt tunne- ja keskustelukulttuuri

Ilmestynyt: Santeri Ivalon "pari" historian väitöskirjaa

Kun viime vuonna huomasin J. W. Ronimuksen hylätyn väitöskirjan, tuli mieleen, että julkaistujen väitöskirjojen joukossa voi olla muitakin tohtorin arvoa tuottamattomia. Sittemmin kävin läpi  järjestelmällisesti historian väitöskirjat Otto E. A. Hjeltin vuosien 1828-1909 opinnäyteluettelosta vertaillen ylioppilasmatrikkelin tietohin. Löytyi kolme tapausta. Toisesta ilmestyi eilen teksti Santeri Ivalon "pari" historian väitöskirjaa. Kolmannessa tapauksessa väitöskirjoja oli vain yksi,

Finland 17.4.1889

Perniössä 2.9.1861 syntynyt Juhana Augustinus Helle kirjautui yliopistoon 9.6.1886. Yliopiston luettelosta selviää, että hän oli ilmoittanut osoitteekseen Mikaelinkatu 29 sekä syys- että kevätlukukaudella. Vastaavat tiedot näyttävät olevan ainoa elonmerkki opiskeluvuosiltaan. Kandidaatin arvon Helle saavutti vuonna 1889. Tähän aikaan kyse oli niin isosta asiasta, että vahvistus löytyy sanomalehdistä. 

Helle osallistui maisteripromootioon seuraavana vuonna. Hän oli vastuussa promovendeilta kerätyistä rahoista, joita valitettavasti varastettiin 1300 markkaa lukitusta pöytälaatikostaan (Finland 10.3.1890).

Promootiopainatteen mukaan Helle oli "Auskultteerannut Helsingin Suomalaisessa normaalilyseossa kevät- ja syys-lukukautena v. 1889" eli opettajanura oli tavoitteena. Seuraavilta vuosilta sanomalehdistä löytyy lukuisia Helteen viranhakuja, joista osa ehjä meni sanahaun ohikin. Vakipaikan sijaan hän sai lukukausi tai -vuosi kerrallaan hoitaa Porvoon lyseon suomen kielen opettajan sijaisuutta (Nya Pressen 30.8.1890, Finland 14.1.1891, Finland 29.8.1891, Finland 21.7.1892, Hbl 15.1.1893). Helle siirsi kirkonkirjansa Porvooseen tammikuussa 1893 (Borgå nya tidning 3.2.1893). Lähdettyään hän jäi kaupunkilaisten muistoihin, sillä paikallinen sanomalehti toisti viranhakuilmoituksia, joissa Helle oli mukana.

Kevääksi 1894 Helle sai sijaisuuden Turun ruotsalaisesta klassisesta lyseosta (Hbl 28.1.1894). Toimensa syksyllä jää epäselväksi. Jostain oli Helle saanut uuden idean ja hän haki sekä sai vuoden 1895 alussa uudelleen opiskeluoikeuden Helsingin yliopistoon (Hbl 7.2. & 17.3.1895). Hakuilmoituksista päätellen Helle oli kevään 1895 Suomessa, mutta ilmeisesti kesällä tai syksyllä Saksassa. Loppuvuodesta hän nimittäin esitteli Historialliselle yhdistykselle Dresdenin kuninkaallisesta arkistosta löytämänsä asiakirjan sisältöä (Hbl 2.11.1895). 

Muistokirjoituksensa mukaan Helle kävi Saksassa kolmasti vuosina 1895-96 (US 12.4.1899). Vuonna 1896 matkustusmahdollisuudet olivat rajatut, sillä Helle oli kevät- ja syyslukukaudella Vaasan ruotsalaisen lyseon suomen kielen opettajan sijaisena. Hänet sai 2.3.1897 nimityksen kyseiseen opettajan paikkaan. 

Vaasassa Helle painatti 134 sivuisen yliopistollisen väitöskirjansa Havaintoja Saksi-Puolan poliitisen historian alalta, joka esitettiin "Suomen Yliopiston Historialliskielitieteellisen Tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi historialliskielitieteellisessä oppisalissa joulukuun 21 o. 1897, kello 10 e. pp." Opponentteina olivat dosentti A. H. Snellman ja ylimääräinen professori J. R. Danielson. (FAT 22.12.1897) Aivan kuten Ronimuksen tapauksessa seitsemän vuotta aiemmin, sanomalehdissä kerrottiin, että Helteen työ oli tarkastettu, mutta tuloksesta ei sanottu mitään. Helle oli jatkossakin "vain" maisteri eli joko väitöskirja hylättiin, se hyväksyttiin antaen ymmärtää, että kypsyysnäyte sopisi jättää tekemättä tai kypsyysnäyte hylättiin. Oikea vaihtoehto selviäisi yliopiston arkistossa.

Pohjalainen 11.4.1899

Vaasassa Helle antoi jollekin toiselle sijaisen paikan, sillä hän sai virkavapauden 14.3.1899. Hänen terveytensä "oli jo pitemmän ajan ollut sangen heikko, mutta siitä huolimatta hän kuitenkin toimitti virkaansa aivan viime aikoihin asti. Vasta noin kuukausi sitte saapui hän tänne Helsinkiin hakemaan apua riuduttavalle taudilleen. Sen kulku ei kuitenkaan enää ollut ehkäistävissä, se johti hitaasti vaan varmasti tuskattomaan ja rauhalliseen loppuun." (US 12.4.1899)

Keuhkotautiin 11.4.1899 kuollessaan Juhana Augustinus Helle oli 38-vuotias.

Uusi Aura 18.4.1899 

Kuokka-Matti

Otsikon Eläviä kuvia alla esiteltiin Koissa 12.10.1880 Kuokka-Matti:

Matti näytti olennolta: Ruumiiltaan erittäin kurjan näköinen. Lihaa ei hänessä ollut muualla kuin syvimmissä luun koloissa. Kasvot, muutenkin mustanpuhuvat, oli kesäinen aurinko paahtanut niin, että ne pikemmin näyttivät tulessa kärvennetyltä koskuelta kuin ihmisiholta. Päässähän Matti kantoi semmoista mustaa töröä, että sitä olisi luullut naavaiseksi Tapion kouraksi. Kädet ja sormet melkein jäykät. Jaloista toinen vallan jäykkä, taipumaton, toinen vähäsen polvesta taipui. Vahvan kepin avulla sangen vaivaloisesti teki Matti matkansa.

Minä katselin, minä kummastelin ukkoa monet ajat. Olimme, näette, sattuneet samaan taloon niin, että minulle sittemmin johtui runoruhtinas vainajamme Runebergin säkeet,"Ties Herra kuin hän saanut lie Siell' asuntonsa, missä mie", ehdottomasti mieleeni. Minä näin toisinaan ukon vaunuvajasta pihan poikki. Minä en kysynyt enkä kytäissyt hänestä, ajattelin vaan: tuossakin mahtaa olla joku viinan elävä uhri, joka nyt on ruodilla tai huudolla tässä talossa. Eräsnä kauniina heinäkuun päivän aamuna olin minä päättänyt noille suurille kaloille, jotka heikot koukkuni ja onkeni usein veivät, laittaa itse raudasta aika väkäimen. Näissä aikeihin käyn minä pajaan. Pajassa on Matti. Oikealla kädellään pyörittää hyvin vaivaloisesti tahkoa ja vasemmallaan kokee pitää kuokan suumaloa siinä asennossa, että tämä teroisi. Matti katsoo minua hyvin tarkkaavasti, kun olin hänelle ystävällisen hyvän huomenen tehnyt. Minä tekaisen ahjoon valkean ja rupean rautaa lämmittämään. Matti vaan laskee kuokkaansa. Viimein minä jätin lautani ahjoon ja tarjousin Matille apulaiseksi tahkoa pyörittämän. Hän otti ilolla tarjoukseni vastaan, sanoen: "kiitoksia paljo; Herrapa teille hyvyytenne palkitkoon"!

Nämä sanat tuntuivat lähtevän niin huokaisemasta sydämestä ja kaikuivat niin tosi-jumalisilta, että ne tottakin minuun koskivat ja saivat minut miettiväiseksi. Minä pyöritin tahkoa ja silmäilin Mattia ja Matti minua. Minä ihmestyin. Mutta miksi tuon heikon, viheliäisen olennon kuoleman saaliin edessä? Niin sepä se juuri oli. Ruumis osoitti kuoloa, mutta sielu iloisinta, tyytyväisintä ja hupaisinta eloa. Mistä minä hänen sielunsa näin? kysynee joku. Silmistä, silmistä, sillä silmät ovat sielun akkunat; niistä se joka hetki ulos tirkistelee. Ihmeellinen sielun tuli loisti Matin silmistä. Ne puhuivat jotakin kieltä, josta minä en vielä tahtonut selkoa saada. Päätin vaan ukkoa vastakin tarkastella, jos ma siihen tilaisuutta saisin. Ehkäpä.

Matin kuokka teroi. Hän kiitti ja läksi matkaansa matamaan. Minä lämmitin rautani, ta'oin ja tein siitä mitä aioin. Siinä taas kaikki.

Muutamien päivien kuluttua kävin myöhään ehtoolla saunaan kylpemään. Saunassa mähkin minä vallan yksin ja melkein pimeässä. Yht'äkkiä alkoi saunan sopesta kuulua hiljaista sipotusta, joka ensin tuntui minusta melkein kuin henget olisivat siellä supisseet. Minä kuuntelin kummissani, enkä saanut siitä lopultakaan selkoa. Minä päätin kysyä, kuka nurkassa on. Tämän tein, mutt'en saanut vastausta. Kysäsin kovemmin, ei kuulu vastausta. Kysyn vieläkin kovemmin. Sitten tuli vastaus: "minä täällä olen." Minä tyydyin tuohon, enkä tahtonut tuota merkillistä "minää" tietää. Sipinä alkoi uudestaan ja jäi vanhaan käyntiinsä vielä minun saunasta lähdettyänikin. 

[Rivi puuttuu] tällä erällä. Mutta aamulla kävin sinne katsomaan, mimmoinen olento siellä minulle eilen illalla vastasi. Olento oli jo poissa, mutta sijan näin. Sija sillä näkyi olevan saunan sopessa. Vuode eli sija ei ollut erittäin herraslaakainen, ei lainkaan ylöllinen. Siinä oli vain pölkky pitkin seinää noin kyynärä seinästä, vahva kelles päällalaisena, suortua olkia aluisena ja säkinrepale kelleksellä päälle pehmitteenä, siinä kaikki.

Muutamia päiviä myöhemmin kävin taas kylpemään ja hakemaan, onko tuo olento vielä tuolla sijallansa. Kun saunaan astuin kuulin nuo suloiset sanat: "Niin rakasti Jumala maailmaa, että Hän antoi ainoan poikansa maailmaan". Lopun tuosta Raamatun ihanimmasta värsystä luki hiljempää, kun huomasi jonkun saunaan tulevan. Minä kysyin kuka saunassa oli ja sain vastaukseksi taas: "minä se olen." varsin uteliaana aloin tuosta "minästä" kyksellä, kuka hän oli.

Hän kertoi: Olen Porin puolesta kotoisin, nimeltäni L. E., mutta täällä ma nyt yleisesti tunnetaan "Kuokka-Matin" nimellä. Tässä talossa olen ollut helluntaista suota kuokkimassa. Olen jo ansainnut noin 80 markkaa, josta ruokaani on mennyt 18 markkaa. No, kuinka niin vähällä elätte kysyin ihmetellen. Kalaa ja leipää kun syön ja kärryliiterissä pidän ruokamajaa ja täällä saunassa yösijaa. Yksinäisyyttä rakastan, siksi täällä asun. Hän vielä jatkoi: olen kerran nainut. Leskelle menin, mutta poikapuoleni miehiksi tultuansa minut ajoivat mierolle kun sisälliset taudit turmelivat terveyteni ja kangistivat koko ruumiini. Kesät kuokin ja talvet elelen eräässä torpassa kesän ansioilla. Rahoja on mulla säästössä niin paljo, ett'en tarvitse joutua yhteiskunnan rasitukseksi.

Turun linnan vankeja 1756

Vuoden 1756 (*) alkaessa Turun linnassa pisimpään istunut oli turkulainen reservin rakuuna Mats Ericsson, joka oli karannut. Hän oli tullut linnaan 3.3.1755 ja hovioikeus pohti asiaansa edelleen.

Uuden vuoden oli linnassa viettänyt myös irtolaismies Lars Biörk Maariasta. Häntä syytettiin kolmannesta murtovarkaudesta. Kolmannesta varkaudesta syytettiin turkulaista Mats Monseliusta, joka oli tuotu linnaan 22.12.1755 odottamaan hovioikeuden näkemystä.

Tammikuun tulokkaisiin kuului Uskelan lukkari Samuel Hideen, joka istui 8 päivää vesi ja leipä -vankeudessa. Syyn voi kykenevät tulkita oheisesta leikkeestä. 

Helmikuussa linnaan tuotuihin kuului Huittisten (eli Vampulan?) Murron kylästä talollisenpoika Anders Johansson, joka oli sanonut pahasti isälleen. Hän odotti hovioikeuden tuomiota samoin kuin kuun viimeiset vangit, jotka oli tuomittu murtovarkaudesta. Joukkoon kuului Akaasta torppari Sigfrid Jacobsson ja lukkari Henrik Largren sekä Urjalan siltavouti Matts Mårtensson. Anders oli päässyt lähtemään maaliskuussa, mutta kolmen miehen ryhmä oli Turussa vielä huhtikuussa, jolloin heidät siirrettiin Hämeen linnaan.

Maaliskuussa vangiksi tuotiin Pyhämaa Kukolan kylän talollisenpoika Henrik Olofsson, joka oli lyönyt isäänsä. Tästä määrätty raipparankaisu oli edessään 6. huhtikuuta linnasta lähtiessään.

 

Muutaman kuukauden arkistoaukon jälkeen syyskuun listassa on kuninkaasta pahoja puhunut eli Vehmaan Vinkilän talollinen Hinrich Hinrichsson. Kovin ilkeitä sanoja hän ei liene sanonut, sillä linnaan tulon syynä oli 14 päivän vesi ja leipä -vankeuden suoritus.

Elokuussa linnaan oli tuotu ylioppilas Henric Ganander, jonka väitettiin kirjoittaneen kirje paholaiselle.  Hän odotti hovioikeuden tuomiota lokakuussa ja Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan sai kahden viikon vesi ja leipä -vankeuden rangaistuksekseen. Tämä käy ilmi myös tammikuun 1757 vankiluettelosta (**). Tuomio ei estänyt uraa oikeuden palveluksessa: "Ylisen Sääksmäen kihlakunnan kruununvoudin apulainen 1760, toimitusvouti siellä 1765. Pälkäneen, Sahalahden ja Kuhmalahden nimismies 1769. Satakunnan kihlakunnan (Hämeen l.) kruununvouti 1777, ero 1788"

(*)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:17 (1756) Bild 2000 (AID: v567617.b2000, NAD: SE/RA/1340101)Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:17 (1756) Bild 2050 (AID: v567617.b2050, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:17 (1756) Bild 2110 (AID: v567617.b2110, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:17 (1756) Bild 2170 (AID: v567617.b2170, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:17 (1756) Bild 2190 (AID: v567617.b2190, NAD: SE/RA/1340101)

(**) 

Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:20 (1757) Bild 1630 (AID: v567620.b1630, NAD: SE/RA/1340101)